Kylät
Vieremä tunnetaan tehokkaasta maidontuotannosta. Elinvoimainen maatalous pitää myös kylät elävinä ja tuo kylillä aktiivisia toimijoita eri järjestöihin ja tapahtumiin.
Vieremän kunta on ottanut kylät huomioon voimavarana. Vieremällä on monta omaleimaista ja tutustumisen arvoista kylää, esimerkiksi Ameriikka, Haajainen, Kaarakkala, Karankamäki, Kauppilanmäki, Kirkonkylä, Konolanmäki, Marttisenjärvi, Nissilä, Palosenjärvi, Palosenmäki, Pyöree-Nieminen, Rotimojoki, Salahmi, Savimäki ja Valkeiskylä.
Vieremän kunnan kylät
Kylä Vieremän kunnan eteläosassa.
Kauppilanmäki on kylä Vieremän itäosassa.
Konolanmäki sijaitsee 15 kilometrin päässä Vieremän taajamasta.
Vieremän kunnan pohjoisin kylä!
Kylä järven ympärillä!
Kylä, jossa mäeltä näkyy toinen mäki!
Vieremän taajamasta 7 kilometriä pohjois-luoteeseen.
Vieremän kunnan eteläisin kylä!
Ilmoita kylän tai yhdistyksen tietoja
Tällä lomakkeella voi ilmoittaa ja päivittää kylien ja yhdistysten tietoja kunnan sivuille.