Siirry sisältöön

Ostolaskut ovat lähtökohtaisesti julkisia viranomaisen asiakirjoja. Ostolaskudatan julkaiseminen tarkoittaa, että ostolaskujen sisältöön liittyviä kenttiä julkaistaan määrämuotoisena tietueena. Avattavia kenttiä ovat mm. toimittajan nimi ja y-tunnus, laskun summa ja kirjanpidon tilinumero.

Ostolaskudatan julkaiseminen on kunnille vapaaehtoista eli laista tulevaa velvoitetta siihen ei ole. Datan julkaiseminen voi kuitenkin olla hyödyllistä ja edistää kunnan avoimuutta ja vahvistaa siten demokratiaa sekä tukea kunnan kustannustietoista toimintatapaa.

Ostolaskudatan julkaiseminen kunnan taloushallinnon järjestelmistä helpommin käytettävään muotoon ja kenen tahansa ulottuville voi edesauttaa myös kunnan oman toiminnan suunnittelua ja johtamista.

Kuntaliitto on julkaissut vuonna 2021 ohjeen kuntien ja kuntayhtymien ostolaskudatan julkaisemiseen. Ohjeessa määritellään avattavat tiedot sekä muut tarkemmat yksityiskohdat ostolaskujen julkaisuun. Vieremän kunnan ostolaskudatan julkaisemisessa sovelletaan Kuntaliiton ohjetta.

Vieremän kunta julkaisee edellisen vuoden ostolaskudatan aina tilinpäätöksen yhteydessä avoindata.fi- sivustolla.

Muut artikkelit