Vieremän kesä
Kunnanjohtajan kesäinen blogikirjoitus
Toukokuun lopulla Vieremä on vehreimmillään. Kesäloistoon pukeutuvan luonnon elinvoima tarttuu ihmisiin ja eläimiin. Lehmät pääsevät laitumilleen ja koululaiset kesäloman viettoon suvivirren sävelin. Mökkiläiset palailevat puhtaiden vesien äärelle. Kevät on ollut positiivisella tavalla yllätyksellinen. Vieremä valittiin yrittäjämyönteisimmäksi kunnaksi sekä maakunnan että valtakunnan tasoilla. Tämä on historiallinen saavutus Pohjois-Savon kuntakentässä. Kiitos kuuluu Vieremän mainioille yrityksille työntekijöineen, kuntapäättäjille, kunnan työntekijöille ja tietenkin kuntalaisille sekä yhteistyökumppaneille. Henkseleitä ei kannata paukutella vaan kovaa työtä yritysten ja ihmisten eteen pitää kunnassa jatkaa kaikin voimin.
Vieremäläiset voivat hyvin. Tuoreessa mielenterveysindeksissä Vieremä on maakunnan kärjessä ja myös yleisterveysindeksi on hyvällä tasolla. Alkukeväästä Pohjois-Savon hyvinvointialueen johto potkaisi kuntalaisia kipeästi polveen laitamalla Vieremän terveyskeskuksen sulkulistalle. Kuntalaiset eivät tätä hyväksyneet vaan osallistuivat aktiivisesti lähipalvelukävelyn teemalla järjestettyihin tempauksiin, joilla konkretisoitiin toimivien lähipalveluiden kriittistä merkitystä hyvinvoinnin perustana. Tasapainoinen malli, jossa on soteasema jokaisessa maakunnan kunnassa, on hyvä lähtökohta tulevaisuuden palvelujen kehittämiselle. Liikkuvat palvelut, digipalvelut ja kotiin vietävät palvelut ovat tulevaisuutta, mutta niihin siirtyminen pitää tehdä hallitusti ja ihmisiä sekä yrityksiä tasapuolisesti kohtelevalla tavalla. Hyvinvointialueen valtuusto päättää palveluverkosta 17.6. Vieremäläiset kokoontuvat 13.6. kello 18 terveyskeskukselle lähettämään positiiviset tsemppiterveiset aluevaltuutetuille. Heillä on viisautta tehdä järkevä ja turvallinen päätös tässä asiassa.
Kesä on tapahtumien aikaa. Ravikesä starttasi jo toukokuussa, kesäkuun alussa Vieremällä on nuorten kulttuuri- ja urheiluleiri ja kesäkuun 28. päivä Vieremän ilmaiskonsertissa esiintyy huippusuosittu Sexmane. Kesäteatteri ja lauluillat ovat kiinteä osa Vieremän kesää. Elokuu huipentuu Lauri Tähkän konserttiin 110-vuotiaassa Rientolassa. Syyskuun puolivälissä Vieremällä pidetään yrittäjien uutena tapahtumana kone- ja vapaa-aikamarkkinat. Erilaisia kylien kulttuuri- ja urheilutapahtumia on tarjolla runsaasti. Ravit upealla Vieremän kesäradalla huipentuvat elokuussa ponikuninkuusraveihin. Kannattaa seurata Miilua, tapahtumakalenteria kunnan nettisivuilla ja somekanavia.
On realistista todeta myös, että kaikki ei ole hyvin. Tuoreesta kouluterveyskyselystä käy ilmi, että kymmenen prosenttia 8-9 luokkalaisista on vahvasti humalassa vähintään kerran kuussa ja reilut kymmenen prosenttia saman ikäisistä nuorista kokee vanhempien alkoholin käytön aiheuttavan heille haittaa. Tämä singnaali on otettava vakavasti. Alaikäisten ei pidä juoda alkoholia ollenkaan ja meidän kaikkien on hyvä pohtia suhdettamme päihteisiin. Nuoret ja muut lähimmäiset ansaitsevat turvallisen ja iloisen kesän.
Nähdään Vieremän kesätapahtumissa ja käytetään aktiivisesti paikallisia palveluja.
Kesäterveisin
Mika Suomalainen
Vieremän kunnanjohtaja