Siirry sisältöön

Aarnikotkanpolulla järjestettävä Hiljaisuuden kävely Aarni, the Walk of Silence-tapahtuma järjestetään jälleen lauantaina 29.8. Tapahtuma alkaa yhteisellä aloituksella Einarin puistossa klo 9. Pisimmillään vaellusreitti on 40 kilometriä, mutta voit osallistua myös lyhyemmälle vaellusosuudelle. Aarnin tapahtumaan osallistuville muodostetaan lähtöpisteessä opastetut ryhmät kävelynopeuden mukaan, jotta jokainen pääsee kulkemaan omassa tahdissaan turvallisesti.

Vaihtoehtona on myös opastettu retki Puolinmäen laavulta Talaskankaalle. Einarin puistosta on bussikuljetus suoraan Puolinmäkeen klo 9, jossa on opastettu ja kiireetön päiväretki Pikku-Talaksen laavulle. Reitti on pituudeltaan noin 11 km.
Paluukyyti lähtee noin klo 15. Tapahtumaan osallistuminen sekä kyyditykset ovat maksuttomia. Tapahtumaan ei ole ennakkoilmoittautumista.

Tapahtumassa on tänä vuonna mukana myös Kalle Kauppisen juoksuhaaste Einarin puistosta Talaskankaalle. Lähtö myös Einarin puistosta klo 9.

Kaikille laavuille pääsee tarvittaessa autokyydillä. Maksuttomat kyyditykset on järjestetty Vieremän kunnan puolesta ja esimerkiksi paluukyydin voi tilata itselleen kätevästi miltä laavulta vain. Laavuilla kylät ja yhdistykset myyvät omia tuotteitaan. Osallistuja tarvitsee mukaansa maastojalkineet, puhelimen ja juotavaa.

OHJELMA
klo 9.00 Kokoontuminen Einarin puistoon
klo 10-12 Pitkäkankaan laavu auki
klo 11-14 Läsykankaan laavulla toimintaa
(paluukyyti Läsykankaalta klo 13.30)

klo 15-19 Puolinmäen laavulla toimintaa
klo 15.30-19.30 Pikku-Talaksen laavulla toimintaa
19.30 Muistopalkintojen jako Talaskankaalla, jonka jälkeen paluukyyti Vieremälle.

Tapahtuman järjestää Vieremän kunta yhdessä Vieremän Pohjoiskylät ry:n, Vireen vapaaehtoistoimijoiden ja Palosenmäen kyläyhdistyksen kanssa.

Yhteystiedot:
Joona Hynynen, Vieremän kunta 040 660 6867 Järjestäjä

Antti Koskela, Vieremän kunta 040 961 7014 Kuljetukset ja huolto
Tuomo Ranta/Vieremä SPR 040 961 7014

Tule mukaan hiljentymään, voimaantumaan ja nauttimaan luonnosta!

HUOM!

Aarnikotkan polun reittimerkintöjen tarkastus on tehty kesäkuun 2025 alussa. Reitti on merkitty maastoon sinisellä ja punaisella värillä sekä etäisyyksistä kertovilla nuolikylteillä. Reitin varrella on majavapato, jonka kiertäminen on mahdollista. Patoalue sijoittuu Läsykankaan laavulta noin 3 km pohjoiseen (Talaskankaan suuntaan), Kotvakkojoki / Pieni Mäkijärvenpuron kohdalle. Kiertoreitti on noin 400 m pituinen ja merkitty sinisellä ja punaisella nauhalla.

Huomioitavaa! Metsänomistaja Tornator on suunnitellut kasvatus/avohakkuita Aarnikotkanpolun reitin varrelle syksyllä 2025. Tiedotamme tällä sivulla ja kyseisillä hakkuualueilla (kyltein) kun toiminnot alkavat. Alla karttakuva alueista joille hakkuut kohdistuvat.

Metsänhakkuut Aarnikotkanpolulla 2025

Polkua ei ole merkitty maastoon pysyvillä merkinnöillä ja reitin kulkeminen vaatii patikoijalta kartanlukutaitoa sekä kokemusta vaativista, rakentamattomista, luontoreiteistä.

Aarnikotkan polku on kokonaisuudessaan patikoituna erittäin vaativa nk. maastoon merkitty ”saapasreitti”! 

Aarnikotkan polku on n 40 km monipuolinen ja vaihteleva patikointireitti Vieremältä Talaskankaalle.

Aarnikotkan polku on monipuolinen ja vaihteleva patikointireitti, joka kulkee vanhoja polkuja sekä kärry- ja kyläteitä pitkin. Merkitty reitti etenee Vieremän kunnan keskustasta Einarin puistosta Talaskankaalle. Reitti on merkitty maastoon sinisin ja punaisin maalauksin sekä opaskyltein.

40 kilometrin vaelluksen aikana pääsee tutustumaan ylä-savolaiseen havumetsämaisemaan järvineen ja jokineen. Reitin varrella on monenlaisia nähtävyyksiä, kuten Kuorejärven kaskiviljelyalue, Kotvakkojoen vanhat kuusimetsät sekä Talaskankaan luonnonsuojelualue. Kasvillisuus vaihtelee lehtokorpimaisemista ihmisen muokkaamiin heinä- ja ruohoniittyihin. Matkan varrella voi pysähtyä lepäämään Hukkalan, Pitkäkankaan, Läsykosken ja Puolimäen laavuille, joissa on tulentekomahdollisuus. Reitin voi kulkea myös osissa. Kaikille laavuille pääsee tarvittaessa autolla.

Polkua ei ole merkitty maastoon pysyvillä merkinnöillä ja reitin kulkeminen vaatii patikoijalta kartanlukutaitoa sekä kokemusta vaativista, rakentamattomista, luontoreiteistä.

Aarnikotkan polku on kokonaisuudessaan patikoituna erittäin vaativa nk. maastoon merkitty ”saapasreitti”. Reitti ei sovi liikuntarajoitteisille.

Verkkosivut

Aarnikotkanpolku kartta & etäisyydet kilometreinä