Siirry sisältöön

HUOM!

Aarnikotkan polun reittimerkintöjen tarkastus on tehty kesäkuun 2025 alussa. Reitti on merkitty maastoon sinisellä ja punaisella värillä. Reitin varrella on majavapato, jonka kiertäminen on mahdollista. Patoalue sijoittuu Läsykankaan laavulta noin 3 km pohjoiseen (Talaskankaan suuntaan), Kotvakkojoki / Pieni Mäkijärvenpuron kohdalle. Kiertoreitti on noin 400 m pituinen ja merkitty sinisellä ja punaisella nauhalla. Puolinmäen kohdalla metsänomistaja on toteuttanut suurehkon hakkuun. Puunkuljetus voi aiheuttaa haittaa tieosuuksilla. Otathan huomioon oman turvallisuutesi alueella liikkuessa. Alla olevaan karttakuvaan on merkitty hakkuiden vaikutusalue L-kirjaimella. Koko reitin kartta löytyy sivun alareunan liitteistä.

Hakkuualue Puolinmäen kohdalla

Polkua ei ole merkitty maastoon pysyvillä merkinnöillä ja reitin kulkeminen vaatii patikoijalta kartanlukutaitoa sekä kokemusta vaativista, rakentamattomista, luontoreiteistä.

Aarnikotkan polku on kokonaisuudessaan patikoituna erittäin vaativa nk. maastoon merkitty ”saapasreitti”! 

Aarnikotkan polku on n 40 km monipuolinen ja vaihteleva patikointireitti Vieremältä Talaskankaalle.

Aarnikotkan polku on monipuolinen ja vaihteleva patikointireitti, joka kulkee vanhoja polkuja sekä kärry- ja kyläteitä pitkin. Merkitty reitti etenee Vieremän kunnan keskustasta Einarin puistosta Talaskankaalle. Reitti on merkitty maastoon sinisin ja punaisin maalauksin sekä opaskyltein.

40 kilometrin vaelluksen aikana pääsee tutustumaan ylä-savolaiseen havumetsämaisemaan järvineen ja jokineen. Reitin varrella on monenlaisia nähtävyyksiä, kuten Kuorejärven kaskiviljelyalue, Kotvakkojoen vanhat kuusimetsät sekä Talaskankaan luonnonsuojelualue. Kasvillisuus vaihtelee lehtokorpimaisemista ihmisen muokkaamiin heinä- ja ruohoniittyihin. Matkan varrella voi pysähtyä lepäämään Hukkalan, Pitkäkankaan, Läsykosken ja Puolimäen laavuille, joissa on tulentekomahdollisuus. Reitin voi kulkea myös osissa. Kaikille laavuille pääsee tarvittaessa autolla.

Reitti ei sovi liikuntarajoitteisille.