Tiedote 13.8.2024
Vieremän kunta toteuttaa Yhdessä Pohjois-Savon liiton kanssa EU-rahoitteisen hankkeen vuosina 2024-2025. Hankkeessa mahdollistetaan haja-alueella olevien biokaasuntuottajien tuottaman biokaasun kerääminen ja siirtäminen eri puolilla sijaitseville kuluttajille.
Hankkeessa toteutettavan raakabiokaasulinjan rakennustöitä jatketaan elokuussa. Työt alkavat maarakennustöillä ja puiden poistolla viikolla 33. Ensimmäisenä työt käynnistyvät Kauppilanmäentien ja Savikontien välisellä osuudella. Rakennustöitä tehdään alueilla, joista kasvukauden 2024 sato on korjattu. Kokonaisuudessaan raakakaasulinja on valmis vuoden 2024 loppuun mennessä.
Raakakaasulinjan toteuttaminen mahdollistaa paikallisesti tuotetun biokaasun käyttämisen liikenteessä, kaukolämmön tuotannossa sekä teollisuudessa. Esimerkiksi Ponsse Oyj on siirtynyt biokaasun käyttäjäksi elokuussa 2024.