Talvinen tervehdys Vieremän kunnasta!
Vuosi on vaihtunut kunnassa mukavissa merkeissä. Presidentinvaalin ennakkoäänestys käynnistyi viime viikolla ja helmikuun alussa vietämme Vieremän hyvinvointiviikkoa. Monenlaista tekemistä riittää myös kunnantalolla. Vuoden ensimmäinen kunnanhallituksen kokous on jo takana ja lautakuntien ensimmäiset kokoukset ovat tällä viikolla. Presidentinvaalin ennakkoäänestys on sujunut vilkkaasti. Myös osallistuvan budjetoinnin ideointivaihe on käynnistynyt ja ensimmäiset ideat vastaanotettu.
Osallistuva budjetointi on mainio keino saada kuntalaiset mukaan vaikuttamaan siihen, miten kuntalaisten hyvinvointia parannettaisiin 30 000 eurolla. Mitä sinulle tulisi mieleen?
Osallistuva budjetointi otettiin kunnassa käyttöön vuonna 2022. Ensimmäisenä vuotena kuntosalin laajennus voitti äänestyksen ja viime vuonna Mykän aluetta kehitettiin loistavaksi ulkoliikunta-alueeksi. Itse kuntalaisena olen hyödyntänyt molempia osbun tuotoksia ahkerasti ja olen ilokseni saanut huomata, että nämä ovat kuntalaisten aktiivisessa käytössä. Siitä huomaa, että yhteisellä vaikuttamisella on saatu aikaiseksi toimivia ja toivottuja juttuja kuntaan.
Tänä vuonna osallistuvassa budjetoinnissa toivotaan rohkeasti ideoita koko kunnan alueelta. Mukava olisi kuulla, mitä esimerkiksi maaseutukoulujen oppilaat toivoisivat oman lähikoulunsa läheisyyteen, jotta mielekkäitä vapaa-ajanvietto mahdollisuuksia löytyisi myös heidän kotiensa läheisyydestä. Ideoita voi tulla myös esimerkiksi kylä-, nuoriso- tai metsästysseuroilta. Saataisiinko tätä kautta lisättyä yhteisöllisyyttä ympäri kuntaa vielä entisestään?
Ideointivaiheen jälkeen osallistuvan budjetoinnin raati tekee ideoiden esivalinnan, joista kuntalaiset äänestävät parhaat suunnitelmat 18.3.-1.4.2024 toteutettavaksi vuoden 2024 aikana. Äänestyksestä odotetaan aktiivista, jotta mahdollisimman moni kuntalainen pääsisi osalliseksi päätöksentekoon. Kunnantalolla ja kirjastolla äänensä antaneille annetaan mukaan pieni muistaminen.
Kuntalaisilla on myös monia muita vaikuttamisen keinoja. Kunnan päätöksentekoa kannattaa seurata esimerkiksi kunnan youtube -kanavan kautta, jonne striimataan kaikki valtuuston kokoukset. Valtuuston kokouksiin voi tulla myös paikan päälle yleisöksi. Lisäksi kokouksien esityslistat ja pöytäkirjat ovat luettavissa kunnan nettisivuilla. Kunnanvaltuutettuja kannattaa jututtaa kylällä ja antaa heille suuntaviivoja kunnalliseen päätöksentekoon.
Kunnassa toimii myös hyvin aktiivisesti nuorisovaltuusto ja vanhus- ja vammaisneuvosto, joiden jäseniin kannattaa rohkeasti olla yhteydessä. Tärkeää on äänestää vaaleissa ja asettua myös itse ehdolle. Osallistumaan pääsee myös tekemällä aloitteita sekä vastaamalla kyselyihin ja lausuntopyyntöihin. Myös me työntekijät täällä kunnassa otamme palautetta ja ideoita vastaan mielellään. Tälle vuodelle olemme myös suunnitelleet lasten kyselytuntia valtuustolle/hallitukselle, jotta kunnallisesta päätöksenteosta tulisi tuttu juttu jo perheen pienemmillekin.
Tulisikos sinulla mieleen myös jotain muuta, miten kuntalaiset voisivat vaikuttaa? Mikäli olisi juuri sinun näköisesi tapa osallistua ja tehdä Vieremästä yhteinen? Ole rohkeasti yhteydessä! Pienessä kunnassa jokaisen ääni saadaan helposti kuuluviin ja aktiiviset kuntalaiset tekevät kunnasta yhteisöllisen ja elinvoimaisen.
Idearikasta kevään odotusta!
Tiia Väänänen
Vieremä