Vieremän biokaasuhanke etenee
Pohjois-Savon liitto myönsi Vieremän kunnalle 355 000 euron avustuksen biosyöteterminaalin rakentamiseen. Terminaali suunnitellaan rakennettavaksi uuden biokaasulaitoksen yhteyteen.
Terminaalissa voidaan ottaa vastaan biosyötteitä ja käsitellä myös vanhentuneiden rehupaalien muoveja. Terminaalissa voidaan vastaanottaa myös kaukolämmön tuotantoon tarvittavaa energiapuuta.
Uusi biokaasulaitos on tarkoitus perustaa osakeyhtiöpohjalle, jossa jakeita tuottavat viljelijät ovat omistajia. Paikalliset yksityis- ja yrityssijoitukset ovat myös mahdollisia. Julkinen omistus voi olla korkeintaan 30 prosenttia. Hankkeen tavoitteena on lisätä biokaasun tuotantoa ja palvella myös Iisalmessa olevia asiakkaita. Lunawood oy uutisoi jo aiemmin esisopimuksesta biokaasun hankkimiseksi. Aieilmoituksen tehneitä maatiloja kontaktoidaan parhaillaan.
Uuden laitoksen hallinnoimiseksi on perustettu Ylä-Savon Biokaasu oy niminen yhtiö. Yhtiö on hakenut ympäristölupaa laitoksen perustamista varten.
Biokaasun toimittaminen Iisalmeen on suunniteltu toteutettavaksi Vieremän mallin mukaisesti putkilinjalla. Putken rakentamisesta ja luvituksesta vastaa Vieremän kunta. Neuvottelut maanomistajien kanssa on parhaillaan käynnissä. Vieremän kunta kiittää maanomistajia positiivisesta suhtautumisesta hankkeeseen.
Biokaasuverkoston ja -tuotannon laajeneminen vahvistaa biokaasukulttuuria Ylä-Savossa.