Siirry sisältöön

Joulun odotetuin korttikampanja alkaa pian. Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot ry järjestää yhteistyökumppaneineen järjestyksessään kolmannentoista Joulupostia ikäihmisille -kampanjan 3.11.–4.12.2025.

Suuren suosion saavuttaneessa kampanjassa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Vieremällä joulukortteja kerätään mm. Attendo Kesälammen ja Huitulanharjun asukkaille ja kotihoidon asiakkaille. – Pieni joulukortti voi tuottaa yksinäiselle ikäihmiselle suuresti iloa ja mieltä lämmittäviä välittämisen tunteita pitkäksi aikaa, Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Hanna Simola sanoo.

Kampanjan yhteistyökumppaneita ovat Kuntaliitto, Kansalaisopistojen liitto, Kansalaisareena ja Tammenlehvän Perinneliitto.

Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Alexander Stubb.

Kampanjaan osallistuminen on helppoa ja hauskaa Kampanjaan voi osallistua askartelemalla itse joulukortin ja toimittamalla sen keräyspisteeseen 3.11.–4.12. Kirjoita korttiin hyvän joulun toivotukset. Merkitse saajan kohdalle ”Sinulle” ja lähettäjän kohdalle oma nimesi. Pudota kortti sellaisenaan lähimpään keräyslaatikkoon. Ethän sulje korttia kirjekuoreen.

Vieremällä kortteja voidaan tehdä myös joulukorttipajassa. Joulukorttipaja järjestetään 19.11. klo 16–18 Vanhalla kirjastolla (Petterintie 35) Luovassa tilassa yhteistyössä kansalaisopiston ja nuorisotoimen kanssa.

Vieremän keräyspisteet:

Vieremän kunnanvirasto, arkisin klo 8–15

Vieremän kunnankirjasto, kirjaston aukioloaikoina

Kaikki keräyspisteet löytyvät myös kampanjan verkkosivuilta: siskotjasimot.fi/joulupostia

Kampanjan verkkosivut: siskotjasimot.fi/joulupostia Seuraa kampanjaa somessa: #kosketakortilla #joulupostia #berörmedkort #julpost

Lisätiedot:

Kirsi Repo, kansalaisopiston rehtori, kirsi.repo@vierema.fi / 040 5949143

Siskot ja Simot ry, kampanjakoordinaattori Jonna Vainio, joulupostia@siskotjasimot.fi / 044 7748897

Muut artikkelit