Sivistystoimen tervehdys kuntalaisille!
Talvi on kulunut jo pitkälle ja kunnan vuosi täällä sivistystoimessa on lähtenyt touhukkaasti käyntiin. Sivistystoimen palvelut sisältävät toimintaa kaikenikäisille kuntalaisille: vauvasta vaariin!
Varhaiskasvatusta annetaan neljässä eri toimipisteessä: Kirkonkylällä Nuppulassa, Muksulassa ja Y-talon satelliittiryhmässä. Pohjoisen alueen lapset saavat varhaiskasvatusta Pohjoisen koulun yhteydessä toimivassa Vekkulassa. Varhaiskasvatuksessa on tällä hetkellä n. 100 lasta, joista lähes kolmasosa on alle kolmevuotiaita. Lumileikit, hiihdon alkeet, luontoretket, askartelut, lukutuokiot. yhdessä musisoinnit ja puuhastelut ovat kuuluneet talven touhuamisiin. Pakkasen puremat punaiset posket ja riemusta vilkkuvat silmät ovat tuoneet työn iloa varhaiskasvatuksen henkilöstölle.
Opetustoimessa koulutyö on edennyt suunnitelmien mukaan opetussuunnitelmia noudattaen. Eteläinen koulu on jatkanut koulunkäyntiä Kyrönniemen väistötiloissa Itäisen ja Pohjoisen koulun ahkeroidessa omissa kouluissaan. Kirkonkylän koulukeskuksessa vipinää ja vilskettä lisää myös lukion toimiminen samoissa tiloissa. Eri-ikäisten oppilaiden opiskelu samoissa tiloissa on rikkaus koulun arjessa. Vieremän lukio vietti penkkareita paukkuvassa pakkassäässä uloskantaen 20 abiturienttia. Vanhojen tanssien liitelyä ja pukuloistoa ihailimme Rientolassa helmikuun puolessa välissä. Perusopetuksen oppilaiden opetusta on elävöitetty mm. teatterivierailulla, Taikuri-esityksellä lukuisten ulkoilmaan suuntautuvien retkien lisäksi. Kansainvälisyyttä kouluun toivat mukaan mm. ranskalaiset opettajavieraat viikon kestävällä vierailulla. Hyvinvointiviikolla oppilaiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin panostettiin monin eri tavoin, esim. luennoilla ja työpajoilla.
Vapaa-aikatoimessa kansalaisopisto suunnittelee jo kovaa vauhtia tulevan lukukauden opintotarjontaa. Luvassa on perinteisten kansalaisopiston kurssien lisäksi myös jotakin uutta. Liikuntatoimi on hankkimassa kuntosalille uusia laitteita vielä kevään aikana. Nämä ovat varmasti monen kuntosalikäyttäjän toiveita! Kirjastossa puhaltavat uudet tuulet maaseutukylille tarjottavissa palveluissa. Vanha kirjastoauto Virkku on myynnissä ja uusi monipalveluauto otetaan käyttöön kesän aikana. Monipalveluauton käyttöönottoa kannattaa seurata niin kunnan kuin kirjaston nettisivuilta. Y-talolla olevassa nuorisotilassa biljardipallot vyöryvät ja herkulliset tuoksut leviävät nuorisotiloihin lasten ja nuorten leipoessa itselleen herkkuja. Kerhot jatkavat entiseen tapaan. Runsaasta kerhotarjottimesta löytyy varmasti jokaiselle lapselle ja nuorelle mieleinen harrastus! Nuorisotilan aukioloajat ja kerhot löytyvät täältä kunnan uusituilta nettisivuilta. Elokuussa aloittanut hyvinvointityöntekijä Joona Hynynen panostaa täysillä kuntalaisten hyvinvointiin. Joonaan kannattaa olla yhteydessä, jos haluat terveyteen liittyvää ohjeistusta esim. liikunnassa tai ruokailussa.
Olet lämpimästi tervetullut mukaan sivistystoimen palveluihin! Tapaammehan viimeistään kesäkauden avajaisissa torilla toukokuun lopulla!
Eevariitta Mustonen
Kirkonkylän koulun rehtori/sivistysjohtaja