Osallistuvan budjetoinnin äänestys 23.3.-19.4.2026
Osallistuvan budjetoinnin äänestysvaihe on nyt käynnissä. Äänestä mieleistäsi ideaa kolmestatoista jatkoon päässeestä ideasta.
Vieremän kunnan vuoden 2026 osallistuvaan budjetointiin tuli yhteensä 53 ideaa. Osallistuvan budjetoinnin raati kävi kaikki ideat läpi kokouksessaan 12.3.2026. Saman teemaisia ja sisältöisiä ehdotuksia yhdisteltiin ja ideoita tarkennettiin. Kunnanhallitus oli päättänyt ja ideointivaihteessa oli ohjeistettu, että 30 000 euroa käytetään tänä vuonna kokonaisuudessaan vieremäläisten hyvinvoinnin parantamiseen kylillä. Koko summa kohdennetaan näin ollen kirkonkylän/taajaman ulkopuolelle kylien kehittämiseen. Raati ei näin ollen ottanut huomioon ideoita, jotka eivät täyttäneet kyseistä kriteeriä. Tämän lisäksi jatkokäsittelyyn ei otettu ideoita, jotka eivät ole kunnan toimivallassa, ylittivät budjetin, eivät olleet riittävän tarkasti määriteltyjä tai eivät muuten täyttäneet annettua ohjeistusta.
Linkki sähköiseen äänestyslomakkeeseen.
Kuntalaiset pääsevät äänestämään seuraavista 13 ideasta osallistuvan budjetoinnin äänestysvaiheessa 23.3 – 19.4.2026. Äänestää voi sähköisesti (linkki yläpuolella) tai paperitse kunnantalolla ja kirjastolla.
- Puomilan/Vuorisen uimarannan kunnostaminen + nuotiopaikka
- Valkeisen uimarannalle lasten leikkipaikka
- Salahmin uimarannan kunnostaminen ja uusi laituri
- Rotimojärven uimarannan kunnostaminen
- Salahmin ruukin polun kunnostaminen
- Raviradan alueelle lasten leikkipaikka/leikkialue
- Pohjoisen koulun pihalle lasten ja nuorten temppu-/seikkailurata
- Itäisen koulun alueelle ulkoilu-/latureitti
- Linnaharjun alueen kehittäminen ja kunnostaminen: uusi kota, esteettömyys ja opasteet
- Aarnikotkan polun kunnostaminen
- Salahmin jääkiekkokaukalon päätyyn korkeampi verkko koko matkalle
- Paintball-alueen rakentaminen taajaman ulkopuolelle + varusteiden hankinta
- Minigolf-rata Itäisen koulun leirikeskukselle
Ideat, jotka eivät päässeet äänestykseen
Seuraavat ideat eivät päässeet jatkoon, koska ne kohdentuivat kirkonkylän keskustaan/taajamaan:
- Yleinen sauna Sotkun lammelle. Lisää lauluiltoja.
- Asfaltti Puistorinteen tielle.
- Kylän raitille uutta asfalttia ja Kirkkotielle asfaltti.
- Nuorille enemmän tekemistä; keikkoja ja tapahtumia. Nuokkari useammin auki.
- Korelonin keikka Vieremälle.
- Tila, jossa nuoriso voisi olla yölläkin.
- Keikka, jonka artisti on nuorten ja vanhempien suosiossa.
- Keikka, uimahalli ja torille tekemistä.
- Liikuntahallin lattialle kunnon puhdistus.
- Kuntosalin uudistus ja lisää laitteita.
- Kuntosalille lisää laitteita.
- Porraskone kuntosalille.
- Isompi hyppytorni Sotkun lammelle.
- Vaijeriliuku Meijerin monttuun.
- Meijerin monttuun pieni lava tai terassi, missä voisi tanssia lauluilloissa.
- Esteetön keinu kylälle.
- Kirjastoon lainattavaksi laskettelusuksia.
- Valma-myymälän säilyttäminen Vieremällä.
Seuraava ideat eivät päässeet jatkoon muista syistä (perustelut suluissa):
- Kylien veneenlaskupaikkojen kunnostaminen. (Kunta ei omista järvien rannoilla olevia maa-alueita, vaatisi vuokrasopimuksia, joiden saaminen epävarmaa.)
- Taajaman lähelle ongintapaikka, mihin myös soutuveneitä kuntalaisten käyttöön. (Ongintapaikka on Mykän lammella ja kirjastosta on mahdollista lainata kanootti.)
- Esteetön leikki- ja liikuntapolku lapsille, joka soveltuu myös erityislapsille (Järkevä toteuttaa taajama-alueelle, jolloin saavutettavuus on parempi. Otetaan huomioon talousarviovalmistelussa 2027.)
- Esteetön ja aistiystävällinen maisemareitti. (Sama kuin edellinen.)
- Kevyen liikenteen väylä Haajaistentien ja Valkeiskyläntien välille. (Budjetti ei riitä.)
- Linnaharjulle portaat harjun rinteeseen. (Budjetti ei riitä.)
- Ympyrä/rengasreitti kävelyä ja hiihtoa varten, esim. pari kolmen kylän kautta. (Kunta ei omista maa-alueita, vaatisi vuokrasopimuksia, joiden saaminen epävarmaa.)
- Pumptrack-rata esim. Salahmin koulun läheisyyteen. (Budjetti ei riitä.)
- Super Surf ja lasten vesiliukumäki Vieremälle. (Budjetti ei riitä, vaatisi lisäksi uimavalvonnan ja mahdollisesti laitteen käyttäjän.)
- Kikkailusuora mopoille. (Käsitelty aiemmin aloitteena, liikenneturvallisuussyistä ei kannatettavaa.)
- Urheilun, kulttuurin, liikunnan ja perheiden leirikeskus Itäiselle koululle. (Otetaan huomioon Itäisen koulun jatkosuunnittelussa, mikä on parhaillaan käynnissä.)
- Tähkälän ja piha-alueen kunnostus, Palosenjärven kesätanssien paluu. (Ehdottaja eri taho kuin rakennuksen omistaja. Suositellaan hakemaan tarvittaessa investointitukea Ylä-Savon Veturilta kunnostukseen. Lisäksi tapahtumajärjestäjä puuttuu.)
- Kotitalkkariapu sivukylille. (Liiketoiminta ei sovellu osbuun.)
- Ilmalämpöpumput Salahmin nuorisotalolle. (Suositellaan hakemaan investointitukea Ylä-Savon Veturilta.)
