Kuntatyöläisen iloisia hetkiä
Blogikirjoitus 10/2025
Kunta toimii silloin hyvin, kun kuntalaisen arki sujuu ongelmitta ja ongelmatilanteissakin apu on saatavilla nopeasti. Kunnan tehtävänä on olla alusta onnelliselle elämälle. Jokainen meistä rakentaa itse oman elämänsä, mutta kunta on monessa asiassa auttamassa ja tukena. Silloin kun asiat sujuvat hyvin, ei tule ajatelleeksi, miten monessa päivittäisessä asiassa valtio ja kunnat ovat jollakin tavoin mukana. Epäonnistumisen ja vaikeuksien kohdatessa tulee helposti syytettyä harmaita virkamiehiä tai verokarhua, mikä sekin on inhimillistä ja ymmärrettävää. Sekin on totta, että aina julkinen hallinto ei onnistu ja virheitä sattuu. Ne pitää korjata.
Olen tehnyt kuntatyötä ja palvellut kuntalaisia pian kymmenen vuotta. Tilanteita ja muistoja on ollut monenlaisia. Parhaat niistä jäävät kirkkaimpina mieleen. Millaisia nuo hetket kuntatyössä ovat, ovatko ne ministerivierailuja tai ylijäämäisiä tilinpäätöksiä? Nekin ovat tärkeitä asioita, mutta parhaita muistoja ovat aivan tavalliset arjen hetket, joissa on saanut kokea onnistumista yhdessä.
Vieremällä on hieno perinne, että kevään abiturientit käyvät penkkaripäivänä tervehtimässä kuorma-autolla kunnantalon väkeä. Siinä hetkessä on elinvoimaa ja iloa. Maatilavierailuilla konkreettisesti koettu maausko ja tilan väen halu jatkaa suvun perinteistä työtä ei koskaan jätä kylmäksi. Yrittäjän onnistunut investointi tai kiitoksen sana häntä hyödyttäneestä yhteistyöstä tuntuvat paremmalta kuin mikään palkankorotus. Lasten vilpitön urheilun ilo kunnan yleisurheilukilpailuissa palauttaa mieleen sen, mikä lopulta on tärkeintä. Tunnelma Vieremän torilla joulukauden avauksessa, kun ympärillä on iloisia ihmisiä ja taivaalta leijaillee hiljalleen lunta. Kahvikuppi työkavereiden ja päättäjien kanssa, kun jokin hanke on saatu käyntiin tai tavoiteltuun lopputulokseen.
Tällaisista hetkistä saa virtaa kuntatyöläisen arkeen. Aina asiat eivät mene suunnitellusti ja palautetta tulee – joskus kovaakin. Se kuuluu tähän julkiseen palveluammattiin. Vieremällä ja Ylä-Savossa on mukava olla töissä, koska täällä on uskoa tulevaisuuteen ja perusteltuihin ideoihin tartutaan hanakasti. Seutukunnalla on todella paljon potentiaalia ja tulevaisuutemme on aidosti meistä itsestämme kiinni.
On tärkeää olla positiivinen ja iloita arjen pienistäkin onnistumisista.
Hyvää syksyn jatkoa kaikille toivottaen.
Mika Suomalainen
Vieremän kunnanjohtaja