Etusivu / Sotkanhelmen kiinteistökauppa
Ajankohtaista

Sotkanhelmen kiinteistökauppa

12.7.2018 11:00

Vieremän kunta on myynyt kunnanvaltuuston- ja hallituksen päätösten mukaisesti palvelukeskus Sotkanhelmen ja uuden hoivakodin rakentamisen soveltuvan rakennuspaikan Attendo Oy:lle. Kiinteistökauppa tehtiin tarjousten perusteella. Tarjouksen jättivät Attendo Oy ja Esperi Care Oy. Kunnanhallitus päätti 28.5.2018 hyväksyä Attendo Oy:n jättämän tarjouksen 1 620 000 euroa. Kunnanhallituksen päätös on saanut lainvoiman 3.7.2018. Kauppakirja allekirjoitettiin Vieremän kunnan ja Attendon välillä 12.7.2018.


Projekti käynnistyy siten, että uudisrakennus on valmis vuoden 2019 loppuun mennessä. Attendon alustavien suunnitelmien mukaan rakennettava uusi hoivakoti on suunniteltu kaksikerrosratkaisuksi. Molempien kerrosten asukkailla on käytössä omat ruokailu- ja sosiaalitilat sekä tiloja aktiivisuudelle. Hoivakodissa on valmistuskeittiö sekä yhteensä 48 asuntoa, joiden huonekoot vaihtelevat 21,5 neliömetristä 34,5 neliömetriin. Hoivakodissa voi järjestää hoitoa noin 50-60 asukkaalle samanaikaisesti. Ylä-Savon Sote jatkaa palveluntuotantoa Sotkanhelmessä näillä näkymin uudisrakennuksen valmistumiseen saakka. Henkilökuntaa informoidaan tiedotteella ja lisäksi järjestetään tiedotustilaisuus elokuussa 2018 yhdessä Attendon ja Ylä-Savon Soten kanssa. Syksyn aikana järjestetään Sotkanhelmen asukkaille ja omaisille infotilaisuuksia.


Lisätietoja:
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Eveliina Vidgrén, Eveliina.Vidgren.luottamustoimi@vierema.fi, 0400749707
Kunnanjohtaja Mika Suomalainen, Mika.Suomalainen@vierema.fi, 0407470910
Attendo Oy, myyntijohtaja, Antti Raimovaara, antti.raimovaara@attendo.fi , 0404875190